Simpauttaja ensi-iltaan 18.6.

Kaarina-Teatterin kesän 2014 suurproduktio Simpauttaja valmistuu hyvää vauhtia ja aikataulun mukaisesti. Ensi-ilta on keskiviikkona 18.6.2014 klo 19.00 Kaarina-Teatterin pihanäyttämöllä.

Ohjaaja Mika Kujala kertoo näytelmästä näin:

-------

Olemme taikoneet Kaarina-Teatterin pihalle Pielisen rannalla sijaitsevan pohjoiskarjalaisen kylän tehdessämme uuden näyttämösovituksen ja oman tulkintamme Heikki Turusen esikoisromaanista Simpauttaja.

Turusen romaania luonnehdittiin aikanaan "väkeväksi maaseutukuvaukseksi" ja sen sanottiin edustavan "suomalaista kansanluonnetta ja mielenmaisemaa. Näihin luonnehdintoihin on helppo yhtyä, ja niitä myös Kaarina-Teatterin näkemys pitää kivijalkanaan.

Simpauttaja on kuitenkin paljon muutakin. Se on nuoren miehen, Impan, kasvutarina ja samalla veijaritarina, jonka rehevä huumori kumpuaa sen värikkäistä henkilöhahmoista ja verevän ilmeikkäästä kielestä, jonka olemme pyrkineet säilyttämään harkitsemattakaan sen kääntämistä varsinaissuomalaisille murteille.

Simpauttajaa voi luonnehtia myös tragediaksi, jonka surumielinen pohjavire väreilee aika ajoin sen hurtinkin huumorin alla.

Yhtä kaikki, Simpauttaja on viihdyttävää kesäteatteria.

Olen iloinen saadessani tuoda tämän näytelmän Kaarina-Teatterin pihanäyttämölle yhdessä teatterin lahjakkaan työryhmän kanssa.

Toivotan antoisia teatterihetkiä Simpauttajan seurassa.

Mika Kujala,
ohjaaja

-------------

Varaa lippusi heti! Ks. http://kaarina-teatteri.fi/content/liput

Tervetuloa!