Kumisielu – Beatles-konsertti

Klassikkoalbumi soitettuna kannesta kanteen.

Vierailija: 

Kumisielu

Musiikki: 

The Beatles

Ensi-ilta: 

11.12.2015

Valokuvat: 

Alex Kivikoski

2015 on The Beatlesin Rubber Soul -albumin 50-vuotisjuhlavuosi. Tästä sekä rakkaudesta The Beatlesiin syntyy Kumisielu-konserttikiertue, jossa juhlistetaan aikamme yhtä suurimmista yhtyeestä. Konserttikiertueella soitetaan koko klassikkoalbumi kannesta kanteen, ja mukana on myös useita yhtyeen kasvutarinan keskeisimpiä kappaleita. Kumisielu on nuorten muusikoiden intohimoinen taidonnäyte, joka on omistautunut tuomaan albumin ainutlaatuisen tunnelman esiintymislavoille.

Kumisielun ajatus lähti huomiosta, ettei kukaan muu juhlista klassikkoyhtyeen albumien juhlavuosia. Salon kultakurkuksikin tituleerattu Kevin Koivisto päätti, etteivät nämä merkkivuodet saa jäädä huomiotta. Kokoonpano koottiin vuosien varrella tavatuista nuorista muusikoista, joita kaikkia yhdistää arvostus The Beatlesiä kohtaan. Tule nauttimaan konsertista, joka ylittää sukupolvet ja osoittaa, miten The Beatlesin rakastettu musiikki ei todellakaan ole kuollut, vaan elää renesanssiaan!

Kumisielu on:
Kevin Koivisto - Kitara, laulu
Eddo Werkman - Basso, laulu
Santtu Lietzén - Kitara, laulu
Janne Siimesvaara - Rummut, laulu
João Hämäläinen - Koskettimet, laulu

Mukana konserttikiertuetta tuottamassa Riku Suvitie


Kaarina-Teatterissa vain pe 11.12.2015 klo 19.00.
Liput 10 € / kpl

Rubber Soul Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Rubber_Soul