Hiljaista musiikkia

Hyvää uutta vuotta!

Kaarina-Teatteri avaa vuoden 2015 esittämällä Lars Norénin näytelmän Hiljaista musiikkia.
Lippuvarauksen kanssa kannattaa olla ripeä, sillä esityksiä on vain tammikuun ajan, tiistaisin ja perjantaisin klo 19.00. Ensi-ilta on 9.1.

Hiljaista musiikkia kertoo unohtamisesta, muistamisesta ja ajan suhteellisuudesta. Hiljaista musiikkia on 
elämän loputonta toistoa ja odotusta. Hiljaisuudessa tapahtuu muutos ja aika kuluu, vai alkaako musiikki sittenkin uudelleen? Hiljaisen musiikin hahmot puhuvat todellisuuden ohitse, sillä rakkaan menettämiselle ei löydy loppusoittoa. Musiikin sisällä tunteet kuohuvat, mutta särkynyt sydän ei soi. Näytelmän neljä ihmistä kokoontuvat yhteen surutyön äärellä, mutta Hiljaista musiikkia ei kerro heistä yhdenkään tarinaa, vaan pääosissa ovat tunnelma ja harmonia. Hiljaista musiikkia on kokonaisuus, jossa sykkivät sydämet ovat hauraan voiman valjastamia.

Näytelmän on kirjoittanut Ruotsin merkittävin nykyaikainen näytelmäkirjailija Lars Norén, suomentanut Michael Baran ja ohjannut Mikko Rantanen, joka on myös säveltänyt näytelmässä kuultavan musiikin. Puvustuksesta vastaa Kirsi Vaara ja lavastuksesta ohjaajan lisäksi Taina Möysä ja Ville Salminen, jotka vastaavat myös valo- ja äänisuunnittelusta.

Pinja Lapin taide tuo esitykseen syvyyttä. Värikylläisyydestään huolimatta teokset henkivät samaa melankolista teemaa, jota esityskin kantaa sisällään. Teatterin aulassa on esityksen yhteydessä mahdollista tutustua myös Pinjan Lapin pienimuotoiseen taidenäyttelyyn.

Esityksen kesto on noin 75 minuuttia, eikä siinä ole väliaikaa.

Tervetuloa!